Mitä PKL on?
Perinteisen kiinalaisen lääketieteen (PKL) juuret ulottuvat yli 4000 vuoden taakse Kiinan kulttuuriin, mutta tänäkin päivänä se on yhä tärkeä osa kiinalaista terveydenhoitoa. Myös länsimaissa PKL on saanut suurta arvostusta kokonaisvaltaisen lähestymistapansa ja luonnonmukaisten hoitomenetelmiensä ansiosta.
PKL tarkastelee ihmistä energeettisenä kokonaisuutena, joka on jatkuvassa muutoksen tilassa ja erottamaton osa luontoa. Kiinalaisen näkemyksen mukaan ihminen - kuten koko mailmankaikkeus - koostuu eriasteisesti tihentyneestä energiasta eli Qistä. Qi jaetaan kahteen vastakkaiseen, toisiaan täydentävään voimaan, Yin ja Yang. Säilyttääkseen Yin/Yang-tasapainonsa ja terveytensä, ihmisen tulisi myötäillä luonnon rytmiä ja kohtuutta kaikissa elämäntavoissaan; työ, liikunta, lepo, ravinto, tunteet, seksi jne. Jos tasapaino järkkyy, Qin liike häiriintyy ja ilmenee oireita, joista pidemmän päälle voi kehittyä krooninen sairaus.
Myös perimällä on osansa sairauksien synnyssä, mutta silloinkin on tekijöitä, jotka vaikutavat potilaan elämänlaatuun ja sairauden etenemiseen. Parhaimmillaan PKL on juuri ennaltaehkäisevänä hoitomuotona, sillä pienetkin oireet kertovat elimistön epätasapainosta, jota voidaan kiinalaisen lääketieteen menetelmin korjata. Kiinalaisen lääketieteen mukaan terveys on paitsi oireettomuutta, myös elinvoimaista hyvää oloa ja mielen tyyneyttä. Kehon ja mielen käsittäminen kokonaisuutena on tunnusomainen piirre PKL:lle. Ihmistä ei voida jakaa osiin eikä osia hoitaa kokonaisuudesta erillään.
Kiinalainen lääketiede on vanha yleislääketiede, jolla on kautta aikojen hoidettu kaikenlaisia vaivoja ja sairauksia. Maailman Terveysjärjestö WHO on laatinut listan yli 400 sairaudesta, joita voidaan hoitaa tuloksekkaasti. Alla muutamia tyypillisimpiä esimerkkejä:
hengitystieinfektiot, astma, allergiat, ihottumat päänsärky, migreeni, huimaus, korkea ja matala verenpaine, monet silmä- ja korvasairaudet, reuma ja muut niveltulehdukset, selkäkivut, ischias, tenniskyynärpää, niska- ja hartiasäryt ja -jäykkyys, kolmoishermosärky, MS-tauti, hemiplegia, kasvohalvaus, unettomuus, väsymys, masennus, ahdistus, muistiongelmat, huono ruokahalu, ruuansulatushäiriöt, ummetus, löysä uloste, ärtynyt paksusuoli, ylipaino ja laihuus, ödeema, diabetes, monet naistenvaivat, raskauspahoinvointi, lapsettomuus, impotenssi, virtsaamisvaivat sekä tupakasta, alkoholista, huumeista ja lääkkeistä vierotus
Kiinalaisella lääketieteellä hoidetaan lukuisia sellaisiakin vaivoja, joille ei ole länsimaista nimikettä tai hoitoa. Vakavammissa tapauksissa potilas ohjataan kuitenkin aina länsimaisen lääketieteen hoidon piiriin, mutta silloinkin yleisvointia voidaan tukea kiinalaisen lääketieteen keinoin.
Ota yhteyttä lisätietoja saadaksesi